“Äh, miten tylsä ja ankea aamu jälleen”, tuumi pienen pieni harmaa lankakerä korissaan. Ympärillä viruivat toinen toistaan yksinäisemmät ja surkeammat kerät ja langanloput. Eikä itse asunnossakaan ollut juuri kehumista. Nuhjuisen vaatekaapin perällä pölyisessä ja ahtaassa lankakorissa oli hiljaista ja pimeää. "Tähän täytyy saada muutos", tuumi harmaa lankakerä oikoen puutuneita langanpäitään. Suuri osa tästäkin lankakerästä oli päätynyt talon isännän villasukkiin. “Siellä ne nyt saavat juosta saappaissa isännän varpaita lämmittämässä”, ajatteli pienen pieni harmaa lankakerä vähän kateellisenakin. “Mikä onkaan minun tehtäväni? Kenelle voisin olla iloksi ja hyödyksi? Yksin ja yksinäisenä minusta ei ole täällä korin pohjalla mihinkään”, ajatteli lankakerän loppu alakuloisena, käänsi kylkeään ja nukahti uudelleen. Unessa pienen pieni lankakerä koki hienoja seikkailuja aina ulkomailla asti muiden, värikkäiden langanloppujen kanssa. Se kulki maailmalla ihmisen ihailemana lämmittäen pieniä lapsia, vanhuksia ja sairaita. Monet ihmiset pitivät sitä tyytyväisinä polviensa päällä ja silittelivät tuon tuostakin sen pehmoista neulottua pintaa. Kaiken kaikkiaan se vietti unelmissaan mukavaa ja jännittävää elämää.
Herätessään pieni lankakerä hieroi kylkiään, mietti näkemäänsä unta ja sai ajatuksen: jospa ryhtyisin lappuseksi. Innoissaan pieni lankakerä tuuppi muita keriä hereille ja kertoi heille ajatuksestaan. “Jos kokoontuisimme yhteen ja muodostaisimme yhdessä pienen pienen lapun. Varmasti näin meillä kaikilla olisi mukavampaa. Pääsisimme ulos matkailemaan, näkisimme uusia lankoja – saisimme kokonaan uuden elämän!“ “Loistava ajatus”, hihkuivat muutkin langanloput innosta puhkuen.
Vuorotellen pienet lankakerät kietoutuivat toisiinsa muodostaen iloisia raitoja. Viimeisen kerroksen jälkeen langanloput katsoivat toisiinsa ja hymyilivät. "Hei, yhdessä me muodostamme hienon tiimin, vai mitä", hehkutti pienen pieni harmaa lankakerä muiden värikkäiden langanloppujen lomasta. "Voisimmeko antaa tiimille nimen?", se kysyi. "Kävisikö Tilkku?", kysyi pieni punainen langanloppu. "Kerrassaan hieno nimi", iloitsivat muut langanloput. Näin Tilkku jäi lankakoriin odottamaan innolla uusia seikkailuja.
Kului muutama päivä ja yö. Tilkku oli kyllä iloisempi ja virkeämpi, mutta seikkailut vielä antoivat odottaa itseään. Tilkku pyöriskeli korissaan, tutkiskeli muita lankoja ja mietti mitähän pitäisi tehdä. “ Hei, jos meitä olisi enemmän, meillä varmasti olisi paljon mukavampaa", ehdotti pieni harmaa langanloppu Tilkusta. "Niin, kyllä yhdessä olisi mukavampaa", yhtyivät muutkin langanloput pienen harmaan langanlopun ajatukseen. Niinpä Tilkku alkoi kertoa korissa ideastaan muille lankakerille. Ja jopa alkoi korissa tapahtua! Syntyi yksivärisiä tilkkuja, kaksivärisiä tilkkuja sekä liuta kirjavia tilkkuja. Tämä iloinen Tilkkujen joukko oli niin innoissaan päästessään pois pimeästä ja ahtaasta korista, että he alkoivat laulamaan ja leikkimään piirileikkejä. Monta päivää leikittyään tilkut lojuivat joka puolella kuka missäkin, mikä mitenkin. Tämäkin on ihan mukavaa, tuumi pikkuinen harmaa langanloppu Tilkun lomasta. Mutta vieläkään en ole ihan tyytyväinen. Näemme jo päivänvaloa, ihmisiä ja muuta elämää, mutta voimmeko olla kenellekään iloksi ja hyödyksi? Valtaosa langoista oli kudottu villasukiksi, lapasiksi ja pipoiksi sekä kaulaliinoiksi. Heillä kullakin oli jokin erityinen tehtävä. Tehtävä, jossa langat olisivat hyödyksi ja iloksi ihmisille. "Tämä ei vielä riitä", tuumi Tilkku, "täytyy jatkaa työtä". Tilkku kutsui muutkin tilkut koolle ja kertoi heille huolensa. “Minä keksin!” huusi sinivalkoinen tilkku. “Liittykäämme kaikki tilkut yhteen, niin meistä tulee yksi suuri tilkkupeitto”. Niin kukin tilkku etsi itselleen sopivan paikan tilkkupeitosta ja he liittyivät yhteen. Kaikille tilkuille löytyi oma pieni, mutta tärkeä tehtävä.
Peitosta tuli suuri ja lämmin. Ihmiset ihastelivat, silittelivät ja pitivät sitä mielellään polviensa päällä. “ Juuri niin kuin unessanikin”, huokasi pienen pieni harmaa langanloppu Tilkkupeiton keskeltä ja hymyili tyytyväisenä.
